Wednesday, February 27, 2019

Voisiko ps perussuomalaiset puolueena ja eduskuntavaaliehdokkaina ottaa ulosotolain uudistamisasiaan kantaa?



Eduskuntavaalit 2019: Voisiko ps perussuomalaiset puolueena ja eduskuntavaaliehdokkaina ottaa ulosotolain uudistamisasiaan kantaa? Parisen vuotta sitten Sami Savio taholta kyselin samaa. Vastaus oli tuolloin: "On sitä muiltakin leikattu", kun kyseenalaistin ulosottosuojan kiristykset tuolloin.

Oletettavaa että persujenkin kannatus saisi uutta puhtia kun puhuttaisiin siitä mikä puree suoraan monen käytettävissä oleviin tuloihin?

Tässä vuoden 2018 puolella fb:ssä Sami Savio hieman lievensi kantaansa pahoitellen. Mutta asiassa ei ole tullut ulosttoja senkään jälkeen muissa yhteyksissä? Kysyn miksi ei?

Viite fb-sivulta napattu demarikirjoitus:

"Kepu pettää aina! Nurminen aloittaa.

Hän kertaa, miten esityksellä on vaikutuksia muun muassa ulosottomiesten tulospalkkaukseen, eli epäkohtaan: mitä enemmän perit – sitä enemmän saat palkkaa.

– Se ei ole viranomaiselle oikeudenmukainen palkkausrakenne. Lakiesitys parantaa muutenkin ulosottoon joutuneiden ihmisten asemaa. Tänään aamulla kuitenkin keskusta-puolue laittoi loppusuoralla olevan lain yllättäen pöydälle! Ulosottomiehet ovat lobanneet ja keskusta kulkee kuin pässi narussa. Niin surullista! Nurminen päivittää.

Asiaan ottaaFacebookissa kantaa myös kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.). Hän vaatii ulosottomiesten provisiopalkkauksen poistamista.

– Ihmettelen syvästi, että Keskusta laittoi tänään lakivaliokunnassa pöydälle lain ulosottokaaren muuttamisesta! Jarruttelevat ja en voi käsittää sitä, Taavitsainen päivittää.

– Tämä voi johtaa siihen, että esimerkiksi lakisääteisiä vapaakuukausia ulosottoon joutuneelle ei anneta virkamiehen suurempien provisioiden toivossa. Maksuvapaakuukausi voi olla velalliselle elintärkä ja sen evääminen aiheuttaa taloudellisen tilanteen pahentumista.

– Nykyinen tila on mielestäni täysin hyvän hallinnon vastaista. Ulosottomiehellä on velvollisuus noudattaa lakia ja mitään eturistiriitaa ei saa olla. Ulosottomiehet ovat samalla tavalla valtion virkamiehiä kuin muutkin viranhaltijat ja heidän tulee hoitaa annetut tehtävät lakien mukaisesti ja kiinteällä palkalla.




Taavitsainen sanoo toivovansa lakivaliokunnan keskustalaistenkin ymmärtävän ja korostavan sitä, että lainkäyttötoiminnassa on ongelmallista, että viranhaltijan oma palkkaus määräytyy osaksi sen mukaan, minkälaisia ratkaisuja hän tekee.

– Provisiopalkkaus on mielestäni ristiriidassa Ulosottokaaren 21 §:n kanssa, joka kieltää ulosottomiehiltä hyödyn tavoittelun ja selkeästi sanoo että ulosottoasioita käsittelevä virkamies ei saa toimia omaksi hyödyksi, eikä muutoinkaan sopimattomasti tavalla, joka on vastoin asianosaisen etua tai joka on omiaan horjuttamaan luottamusta ulosottotoimen asianmukaisuuteen tai puolueettomuuteen, Taaavitsainen katsoo.

– Tästä vanhasta järjestelmästä on luovuttava mahdollisimman pian ja laki hyväksyttävä tämän eduskunnan aikana. Keskustan jarruttelu vaarantaa kyllä nyt tämän ihmisille tärkeän asian etenemisen, hän jatkaa."

Haistakaa paska koko valtiovalta 

On aika uudistaa lainsäädäntöä noitavainojen ajoilta 
 Julkaisija: Seppo Lehto  Huk eduskuntavaalitarkkailija Tampere Pirkanmaa

Ajan Suunta nettijulkaisun päätoimittaja



-------------

Eduskuntavaalit ja eurovaalit 2019 Tampere Pirkanmaa silvottu tynkä-Suomi

On syytä muistaa, että äänestättömyys antaa vallan varmasti epämieluisille tapauksille. 

Eduskuntavaaliehdokkaat Pirkanmaa 2019
https://eduskuntavaaliehdokkaat-pirkanmaa.blogspot.com

Eurovaaliehdokkaat Pirkanmaa 2019
https://eurovaaliehdokkaat-pirkanmaa.blogspot.com

Siksi jos hiemankaan vituttaa elintasopakolaisten jopa suoranaisten huijarien raiskaajien joukkoraiskaajien elätys siivellämme niin ohjatkaa tukenne eduskunta- ja eurovaaleissa maahanmuuttoa ja islamia vastustaville ehdokkaille mm Seppo Lehto, Heikki Luoto Tampere, Jussi Halla-aho Helsinki, James Hirvisaari Häme etc
https://seppo-lehto-eduskuntaan.blogspot.com

Tamperelainen yhteiskuntaa ja kansakuntamme tilaa tarkasteleva Seppo Lehto islam- ja maahanmuuttokriitikko
http://maahanmuuttokriitikko.blogspot.com
Tampere Silvottu tynkä-Suomi: Miehitetyt alueemme takaisin miehittäjä-Ryssältä, matu- ja islaminvaasio samaa kusetusta kuin Ryssän miehitys alueillamme: Kalastajasaarento, Petsamo, Salla, Kuusamo, Paanajärvi, Karjala, Laatokka ja Suomenlahden saaret.

Muistakaa: Ylipopulaatioiden tukeminen on pienten kansojen tuho, samoin islamin ja islamistien tukeminen on kansallista itsemurhaa ja oman kansanmurhamme edistämistä väestönvaihtona.
https://kansanmurha.blogspot.com
Tervetuloa keskustelemaan vähemmän sensuuria omaaviin blogeihin suoraan kommentteina

http://rasismista.blogspot.fi/ 
kommentit onnistuvat gmail-tileiltänne parhaiten.

PS: Bloggerin kautta ei tartte maksaa blogien ylläpidosta mitään. Samalla on youtubetilit käytössänne. Valhemedia putinismin, islamistien ja mamuttajien kanavina boikottiin. Facebook samoin sensuroi kasaarijuutalaistaustojensa takia vapaata tiedonvälitystä pyrkien peittämään ko taustansa..

 ------
https://haistakaa-paska-valtiovalta.blogspot.com/
------------------------------